Päivät täyttyvät nelijalkaisten kanssa puuhastelusta jälleen. Nyt voisin sanoa, että elämä on taas kuopissaan. Kotona vilistelee viisi gerbiiliä, tiikerimies ja koiranpentu.

Tervetuloa Suomeen, kotiin, Bailey von Rianne's Erf!

Kyllä vain. Meidän eläintaloon on palannut vauhtiraita. Suomeksi sanoen talossa hyörii hollanninpaimenkoiran pentu. Pieni raidallinen tyttömme on jo valloittanut meidän sydämet täysin.

Aiempi blogimerkintä kertoi ulkomaanmatkasta ja vihjasin, että saattaisihan sieltä jotain kotiintuomisiakin tarttua mukaan. Olinpas salamyhkäinen, hoh. No joo, nyt voin hyvin paljastaa, että koko reissu suunniteltiin ja toteutettiin koiranpentu mielessä välkkyen. Koiran tuominen ulkomailta ei silti tosiaan ollut mikään ohimenevä hairahdus, vaan pitkään suunniteltu hankinta.

Edellisen koirani, Tuhkan, tassutellessa ensimmäistä kertaa kotiovista sisään tiesin, ettei se jäisi ensimmäiseksi eikä ainoaksi koiraksi. Holskut imaisivat mukaansa ihan täysin! Tuhkan varttuessa päähänpinttymästä muodostui sairaus: vaarallinen koirakuume. Harrastin ja touhusin Tuhkan kanssa koko ajan samalla Suomen holskutarjontaa silmällä pitäen. Ajatuksena kyti hankkia toinen koira perheeseen harrastuskaveriksi ja ensimmäiselle koiralle kumppaniksi. Ajankohta olis ollut ehkä sitten, kun Tuhka olisi ollut ainakin parivuotias.
Mutta se päivä ei ehtinyt koittaa. Tuhkan hankittuani en koskaan kuvitellut enää eläväni päivääkään ilman koiraa.

Tuhkan menehdyttyä onnettomuudessa tunsin jääneeni yksin, elämästä katosi suuri pala. Omistettuani koiran en enää voinut elää ilman sitä. Pian huomasin kirjoittavani usealle kotimaiselle holskukasvattajalle ja kyseleväni pentuesuunnitelmista. Ikäväkseni sain huomata, että rotu tosiaan on edelleen aika harvinainen eikä pentuja ole saatavilla kovin usein. Ja minä kuitenkin halusin koiran vierelleni vielä tänä vuonna, koska loppukesä, syksy, talvi ja seuraava kevätkin ilman koiraa tuottaisivat tuskaa. Kuulin Suomessa kahdesta kiinnostavasta karkeakarvapentueesta tälle vuodelle, mutta yhdistelmien terveys ei ollut sitä mitä minä halusin. Apua, mitä sitten. Rodun vaihtaminen käväisi mielessä, mutta se myös karisi pian. Rotua en vaihda, mutta mistä löytäisi lupaavan lyhytkarvapennun.

Ulkomailta pentu? Ajatus tuli ja jäi. Yrittänyttä ei laiteta, right? Loppujen lopuksi otin yhteyttä seitsemään ulkomaiseen holskukasvattajaan. Muutamat vastasivat sähköpostiin heti, mistä suuri kiitos. 'S-Gravenschans nimellä kasvattava pariskunta vastasi myös nopeasti. He pahoittelivat, ettei heillä ole tarjolla pentuja nyt, mutta tarjoutuivat ystävällisesti auttamaan oikean pennun löytymisessä. Heiltä sain tietoa hollantilaisista pentueista, muunmuassa nykyisestä pennustani.

Kuulin useasta lupaavasta pentueesta. Loppupeleihin karsiutui tsekkiläinen urospentu ja luovutusikäinen hollantilainen narttupentu. Valinta kahden hyvän pennun välillä oli vaikea. Päädyin narttuun, koska tulevaisuudessa saatan kasvattaakin kyseistä rotua. Kasvattaminen uroksella on hieman vaikeampaa, eh. Tyttö oli sopivan ikäinen matkustaakseen uuteen kotiin. Sitten huomasin olevani poikaystäväni kanssa reisussa kohti Hollannin maaseutua, jolla kasvattaja koirineen asuu.

Halusin ehdottomasti matkustaa Hollantiin pentujen kotiseudulle ja nähdä ne pihapiirissä temmeltämässä. Ostopäätöksen viimeisteli kasvattajan tapaaminen ja pentujen kotiolojen näkeminen. Me yövyimme kaksi yötä kasvattajan kotona ja tutustuimme kahteen jäljellä olevaan pentuun, niiden emään ja toiseen aikuiseen koiraan, tilan kissoihin ja kahteen poniin. Bailey-tyttö lähti meidän matkassa kohti kotia. Hollannista ajettiin pennun kanssa Saksaan ja Saksasta tultiin laivalla Suomeen.

Kun päästiin torstaina kotiin levättiin ilta hyvin ja pakkailtiin tavaroita. Seuraavana päivänä lähdettiin omalla autolla mökille. Karjalohjalla vietetyn viikon aikana tutustuimme lauman uuteen jäseneen huolella ja päästiinpä taitojakin näkemään, kun tein kaksi jälkeä pikkuiselle. Ja hyvin jäljesti!

Nyt työsarka jatkuu taas kotona. Pennun kehitystä ja elämäniloa on mahtavaa seurata. Bailey on kaupunkielämästä vielä hämillään, se vierastaa hieman vieraita ihmisiä ja suuria lähestyviä koiria. Me jatkamme elämänkoulua yhtä matkaa. Saa nähdä mitä hienoa tytöstä tulee vielä.

Tänään on kyllä ollut mukavan eläimellinen päivä. Aamusta tietysti ruokin ja lenkitin oman pennun. Sen jälkeen pyöräilin Tuomarinkylän kartanolle koiranäyttelyä vilkaisemaan. En tosin päässyt sisälle, kun kiirellä lähdin ja unohdin ottaa rahaa sisäänpääsylippua varten. Olin pitkään näyttelyissä Tuhkan kanssa, unohdin että katsojatkin maksavat siitä lystistä. Pääsin silti näkemään roimasti komeita koiria. Kotona sitten taas odottelikin Bailey yhteisiä touhuja. Tytön kanssa on vietetty paljon aikaa ulkona ja sisällä, nurmikentällä käytiin kurkkaamassa tulevia treenipaikkoja ja otettiin jo tottiksen perusasentoa.

Koirien lisäksi puuhaa on ollut myös gerbiililauman kanssa. Siivosin tänään poikien ja Hempun terraariot, huomenna täytyy ostaa lisää puruja ja siivota Emilyn ja Elenankin terra. Kaikki gerbiilit ovat tänään olleet jotenkin extra-vilkkaalla tuulella, tytöt loikkivat kuin kengurut ja saavat Baileyn huomion osakseen.

Täällä jatketaan tällaista menoa. Tästä on hyvä jatkaa taas.
Eläinterveisin: Noora

Kuvassa ollaan Travemünde-Helsinki välillä laivassa. Bailey 11 viikkoa.