Jokin tuntuu tunkevan tajuntaan, vaikken vielä tiedosta sitä. Huomaan, että jokin on muuttunut. En tosin ole varma onko se muutos ulkona vai sisällä. Olo on usein virkeä ja innokas, tekemisestä ei tuppaa saamaan tarpeekseen. Ja hyvä niin, tekemistä kun tuntuu riittävän. Jotenkin olisi sisustushaluja ja siivoushaluja, mutta toistaiseksi haluja on enemmän kuin toteutusta. Ulkonakin on ihana olla, on kirpeää ja raikasta, on helppo hengittää. Olen viipyillyt viime viikkoina ulkona karmeassa pakkasessakin, vaikka lopulta nenänpää on syväjäässä ja kehoa täytyy lämmitellä peiton alla kuuma juoma tassussa. Olenpa myös juossut, leikkinyt ja loikkinut koiran kanssa hangessa. Jokohan olisi aika soittaa valkotakkiset?

Vai onko tämä nyt sitten vain "kevättä rinnassa"?

Tänä vuonna kevät on tuntunut tulevain kuin varkain, yhtäkkiä ja vauhdilla. Kuin aurinko olisi uinunut huomaamattaan liian pitkään ja herättyään yrittää nyt hurjalla kiireellä antaa extrasäteitään peittääkseen huolimattomuutensa. Valoa ja hyvää tuulta riittää jo ilta kuuteen. Sekin on oikein hyvä. Viime aikoina on ollut myös tarvetta jotenkin vahvistaa ja uudistaa parisuhdettakin. Mietin jo mitä erityisen ihanaa keksisin huhtikuulle, kun minun ja mieheni yhteistä taivalta tulee kokonaiset 3 vuotta täyteen. Yhteinen elokuva- ja ravintolailta toisiimme keskittyen vaiko sittenkin lämmintä läheisyyttä ja hierontaa kotona kynttilöiden valossa? Huhtikuu tuntuu muutenkin olevan tärkeä kuukausi tänä vuonna, raitakoirakin täyttää jo 2 vuotta. Se on ehtinyt pidemmälle kanssani kuin ensimmäiseni ikinä. Ja niin, kyllä minulla edelleen vähän väliä on kova ikävä ensimmäistä raitakoiraani. Nykyisen kultakoirani, Baileyn kanssa touhuaminen ja telmiminen kyllä hillitsee ikävää ja antaa ylimääräistä syytä hymyilyyn.

Hetki sitten oli vasta tammikuu. Ja nyt olenkin jo maaliskuun kynnyksellä. Maaliskuunkin kelpaa tulla, koska täytän itse pyöreitä, tasaparisia vuosia. Pitäisiköhän sitäkin jotenkin juhlistaa?

Uutena Vuotena en asettanut itselleni minkäänlaisia tavoitteita tälle vuodelle. Silti olen jo alkanut hoitaa koiran rekisteröintiä Suomeen, isomman asunnon etsimistä ja työasioiden päivittämistä. Työt, ah nuo ihanat kouluttajan työt, antavat paljon lisäpontta olemiseen. Työ on juuri sitä mitä rakastan ja Baileykin saa nauttia osastaan apukouluttajana ja kulkea töissä mukanani. Kesälle suunnittelen jo useammalle paikkakunnalle ulkokoulutuksia ja tietysti myös Helsingin puolelle. Jos auringon säteiden määrä jatkaa tätä ihanaa kulkuaan eteenpäin niin pakkasetkin varmasti alkavat hellittää hiljalleen. Ja sitä mukaa ulkonakin voi taas kouluttaa ja harjoitella vapaammin. Tule kevät, tule!

Harmi vain, että tietysti samaan aikaan nyt ovat tietokoneet ja auto pois laskuista hajoilun takia. Olen kulkenut töihin Tikkurilaan nyt junilla ja busseilla ja oikeastaan ihan kiva kulkea välillä niilläkin. Ihmisiä on mielenkiintoista tarkkailla sivustakatsojana. Tietotekniikan kaappaus ihmisistä näkyy liikenteessä selvästi, junassakin vähän väliä joku näppäilee tai puhuu kännykkään tai kuuntelee musiikkia. Välillä meinaa oikein ärsyttää, että eikö kukaan enää pärjää ilman vempaimia. Eli on se oma auto kätevä ja mukava myös.

Auton odottaessa huoltoaan olen nyt kuljeskellut muilla tavoilla reilun viikon. Tuntuu melkein elämysmatkailulta, heh. Tänään eräänlainen elämys oli kävellä gerbiilin kanssa eläinlääkäriin. Kyseinen gerbiili on ihana vanhapoikani Pörrö, jolta on jo nuorena amputoitu toinen takajalkakin ja silti se menee edelleen lujaa. Se on myös siepannut vanhimman gerbiilin tittelin. Toukokuun paikkeilla Pörrö täyttäisi jo 4 vuotta, mikä on kiitettävä ikä niin pienelle eläimelle. Samalla se olisi jaksanut puoli vuotta yksin ilman rakasta asuintoveriaan. Pörrölle on ilmaantunut toiseen poskeen aikamoinen patti, jonka epäilin olevan kasvain. Varatessani eläinlääkäriaikaa olin jo päättänyt jättää eläinlääkärireissun Pörrön viimeiseksi matkaksi kun se vielä on pirteä ja kivuton. Istuin sitten klinikan odotustilassa sydän pamppaillen. Ja eikö mitä, vanha poika jaksaa yllättää. Lääkärin mukaan patti voisi hyvin olla myös hammastupen tulehdus. Ja niin palasin gerbiilin kanssa antibiootit mukanamme eläinkaupan kautta kotiin. Kyllä pienikin voi yllättää elämänvoimallaan aika lailla. Nyt harras toiveeni on, että pieni lempeä ystäväni saisi vielä jaksaa kanssani yhteisellä taipaleella ja täyttää neljä vuotta.